lauantai 26. marraskuuta 2016

Kohti ensimmäistä adventtia

Ensimmäinen adventtisunnuntai on ihan pian. Kotonamme on jo kaivettu tuhat tuikkivaa valoa valmiiksi esille. Huomenna ne syttyvät täyteen loistoonsa. Siippani tykkää puuhailla pihavalojen kanssa. Viikolla hän haki metsästä pihakuusen, kuten joka vuosi teemme. Nyt se loistaa kilpaa illan tähtien kanssa. Mitään blingbling-valoja emme kuitenkaan pihapiiriimme halua. Kaunista, rauhoittavaa valoa ennemminkin.

 Koska omassa perheessämme viljellään paljon myös suomenruotsalaisia perinteitä, ilmestyy tänäkin  "pikkujouluna" eteiseemme jossain vaiheessa pieni paketti, jonka lapset sitten muka yllättyneinä löytävät. Murrosikäinen kuopuksemme osallistuu tähän perinteeseen yhä mielellään:) Ruotsinkielisillä tämä ensimmäisen  adventin aatto on jostain syystä paljon korostetummin esillä. Olen töissä koulussa, jossa toisessa päässä rakennusta on ruotsinkielisten koulu. Koko heidän pihansa oli eilen täynnä tonttulakkipäisiä oppilaita:)



Omien oppilaiden kanssa ollaan tulevaan joulunaikaan jo valmistauduttu kuvistunneilla .Minulla on tänä vuonna 3. luokka. Kuuntelemme luokassa joululauluja, jotka ovat osa tulevaa joulujuhlaamme. Kuvitamme nimittäin joka vuosi kaikki lauluesityksemme. Lopuksi niistä koostetaan video, jossa kuuluu oppilaiden laulu ja  kuvituksena on oppilaiden omat piirrokset.

Tässä muutama suloinen kuva piirrossadostamme, joka on tosin  vasta alkuvaiheessa:



Yllä: Kivikirkko. Alempi kuva taitaa nousta oppilaan mielikuvasta
Kaarlelan kirkosta.















Yllä:Kolme kuvitusta lauluun "Hiirten jouluaatto."
Heissan-hoppsan-falleralleraa:)))
















Yllä: Tietysti myös kynttilöistä lauletaan. Rakastan
kynttilätöitä. Jossain muodossa sellaisia täytyy tehdä joka vuosi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti